Muinainen amerikkalainen veistos keskittyi pääasiassa Meksikoon, Maya-alueelle ja Andien vuoristoon. Muinaisessa Amerikassa saavutettiin merkittäviä saavutuksia maalauksen, arkkitehtuurin, kuvanveiston ja käsityön aloilla 300-luvun lopulla 1400-luvun lopulle. Meksikon ja mayojen kulttuurit kokivat yli tuhannen vuoden ajan klassisen ja jälkiklassisen ajanjakson, kun taas Andien vuoret kokivat laajenemisajan, kaupunki-valtiokauden ja inkakauden.
Eurooppalainen klassinen taide nousi uudeksi taidemuodoksi, joka syntyi äärimmäisestä köyhyydestä ja vaikutti syvästi koko länsimaisen taiteen kehitykseen. Muinaiset kreikkalaiset kuvanveistäjät pyrkivät saamaan teoksiinsa elinvoimaa. He oppivat ahkerasti ja nopeasti ihmisen anatomian ja omaksuivat vähitellen aikaisempia geometrisia tyylejä ja vakiinnuttivat ihmismuodon tärkeimmän periaatteen: painopisteen sijoittamisen yhdelle jalalle pitäen toisen rentona. Tätä dynaamista visuaalista illuusiota hyödyntäen he ilmaisivat muodon ulkoista jännitystä ja sisäistä liikettä tuntemattomalla kivellä. Tämä merkitsi klassisen ajan todellista saapumista kuvanveistossa. Samaan aikaan myös klassinen reliefiveistos saavutti suuria taiteellisia korkeuksia. Antiikin Kreikka vaikutti syvästi muinaiseen Roomaan taiteessa, mutta sillä oli silti omat ominaisuutensa. Esimerkiksi muotokuvaveistossa se kiinnitti enemmän huomiota objektiiviseen aiheeseen ja tavoitteli yksilöllisyyttä antiikin Kreikan idealisoinnin sijaan.
